Uhrin löytänyt henkilö oli ollut ulkoiluttamassa koiraa, yhdessä kohdassa koira oli alkanut vetämään hihnasta kovasti pyörätien sivuun. Uhri makasi sen verran heinän ja pusikon seassa, ettei pelkkä kävelijä olisi välttämättä osannut katsoa juuri siinä kohdassa oikeaan suuntaan. Nähtyään mahdollisen uhrin oli löytäjä todennut saman tien, ettei uhriin kannata koskea, vaahtoa oli valunut suupielestä. Poliisipartio oli eristänyt alueen, rikostutkijat ovat myös olleet paikalla löytämättä mitään poikkeavaa tai syytä tapahtuneelle.
Oikeuslääkäri raportti myöhemmin vastasi aiempaa uhria, samasta myrkystä kyse. Miten ja missä kysymys, Nickillä pää löi tyhjää. Toinen uhri olikin kuitenkin paljon läheisempi mitä hän ennakkoon arvasi, kun ei heti katsonut uhrin nimeä.
Kelmi Hujala on virolainen välittäjä, tavara tai tuote niin sitä kyllä järjestyy tavalla tai toisella, kunhan valuuttaa liikkuu tarvittava määrä. Hermokaasun saanti ei ole ongelma järjestää vanhojen venäjän aikaisten kontaktien avulla. Tuotteen kuljetusten onnistuu helposti rajan yli, kun rajalla on valmiiksi voidellut rajavartijat rajamuodollisuuksien minimoinniksi. Se miten ostaja käsittelee tuotetta sen saannin jälkeen ei ole Kelmin murhe. Raha ratkaisee.
Toinen uhri oli, Nick vaimon Sinan serkku Hanna Piiroinen.
Töissä tilitoimistossa, kirjanpitäjä, omistajalla Antti Korhosella oli epäselvää rahaliikennettä Kelmi Hujalan kanssa. Rahanpesusta aiheutunut epäselvää, kun ei ole asiat menneet ilmeisesti niin kuin piti. Vai oliko taustalla kenties jotain muutakin epäselvää mistä ei oltu päästy yhteisymmärrykseen.
Omistaja käynyt ensimmäiseksi oletetun uhrin Tuskan Ladyn luona saamassa tiettyjä palveluja. Hänen liikkeitänsä oli seurattu jo aiemmin talousrikos osaston puolesta. Heiltä löytyi kohteita missä hän oli käynyt niin sanotusti kyläilemässä. Talousrikos osastolla ei ollut riittävästi tietoa miksi käynyt juuri tässä kohteessa. Mutta nyt Nick pystyi tarkentamaan asian laitaa, miksi Anttikin oli siellä käynyt. Tämä tapaus alkoi vaikuttamaan hyvin monimutkaiselta, keitä tähän oikein on sotkeutunut ja miksi. Nyt tietoa tulee sieltä ja täältä, mutta yhteinen tekijä oleellisesti puuttuu totaalisesti.
Oliko Antti hermokaasun uhriksi tarkoitettu, väärä henkilö tässä tapauksessa. Hanna oli puhkonut mustekasetin kupla suojamuovin joutuen kokemaan kaasun vaikutuksen tietämättä siitä.
Uhrin henkilöllisyyden selvittyä Nick piti kertoa suru uutiset vaimolleen, joka lyyhistyi lattia kuultuaan uutisen. ”Miksi”, oli kysymys, joka pääsi kaiken itkun keskeltä. ”Minulla ei ole vielä vastausta, mutta lupaan sen selvittää”, vastasi Nick. Hanna Piiroinen oli myös Nickin ja Sinan tyttären kummitäti.
Hannaan Nick ja Sina olivat tutustuneet paremmin, kun olivat etsineet asuntoa. Sina ei ollut vuosiin yhteydessä Hannaan ennen asuntoasiaa. Löydetty asuntohan vaati hieman tietysti remonttia ja sitä ennen sisustusarkkitehdin käden jälkeä. Tästä on kulunut jo noin reilu kymmenen vuotta. Silloin myös syvällinen ystävyys palautui, joka jatkui tietysti Hannan valitettavaan nyt tapahtuneeseen kuolemaan. Hanna oli kyllästynyt jossain vaiheessa niihin töihin ja oli uudelleen kouluttanut vähentyneen työn johdosta kirjanpitäjäksi. Joskus Hanna oli antanut hieman rivien välistä tulkittavaksi, ettei hänen työpaikkansa rahaliikenne tai niiden aihe kestä kaikkea päivänvaloa.
Yrityksen omistajalla oli ohjeistaa kuulemma hyviin suoraan asiat niin että siitä mennään mistä riman on matalin, siitä sinulle maksetaan. Kuittien aihe tai alkuperäkään ei ollut aivan selkeä mitä kirjanpitoon asti tuotiin. Hanna tietysti oli pyrkinyt olemaan mieliksi omistajalle. Valitettavasti se asia jäi kesken tapahtuneen vuoksi. Nickille jäi nyt hieman epäselväksi, liittyykö tämä jotenkin siihen.
Kolmas uhri oli, Poliisilaitoksen toimistovirkailija
Nuori harjoittelija lyyhistyi kuntosalilla, pelästyttäen muut salilla olijat vaahtoavan suun oireilun johdosta. Elisa Kortelainen oli vasta aloittanut Nickin toimistolla. Nyt isku kohdistui suoraan työpaikalle, oliko tämäkin tarkoin harkittu vai sattumalta valikoitunut uhri. Elisan historia tiedoissa ei ole poikkeavaa tai epäilyksiä mikä aiheuttaisi tarkempaa tutkimusta. Tapaus herätti tietenkin levottomuutta ja epävarmuutta asemalla, kun ei ollut vielä varmuutta oliko se tapahtunut täällä tai jossain muualla altistuminen.
Mentyään Elisan asunnon luokse lukkosepän avustuksella, kun ovea avattiin kaikki pysähtyivät oitis. Löytyi asunnossa myös kuollut koira, jonka suu pielestä oli valunut vaahtoa. “Nyt seis saman tien”, huusi Nick lukkosepälle “ja ovi takaisin kiinni välittömästi, kutsun erikoisryhmän tänne tutkimaan ilman ensin kuin voin mennä sisään”. Kului oman aikansa, kun erikoisryhmä saapui paikalle kaasumittarein varustettuina, haasteena on ollut se, että löytää sellaisen mittarin mikä reagoi kaasuun mikä oli mahdollisesti tiedossa. Tutkittuaan asunnon ryhmän johtaja ilmoitti, ettei asunnossa ollut enää poikkeavia kaasupitoisuuksia. ”Oletko aivan varma”, varmisti vielä Nick,
”Olen” kuului vastaus.
”Jos asunnossa on ollut kaasua niin huoneistokohtainen ilmanvaihto on poistanut sen muun ilman sekaan, jolloin se on laimentunut niin ettei aiheuta muille vaaraa”.
”Asia ymmärretty”, kuittasi Nick.
Nick alkoi tutkia asuntoa, teki merkittävän huomion, kun löysi mustekasettien suojapakkauksia missä ei ollut tosin mustekasetteja enää sisässä mutta suojamuovi puhkaistu. Asia menee nyt kyllä aika oudoksi, Uhreja, vahinkoja, mitä vielä tulossa pohti Nick mielessään. Miksi mustekasetin suojamuovia löytyi Elisan asunnosta, oliko hän tekijä? Yleensä nuo puhkaistaan ja heitetään roskikseen, tosin voihan niitä vielä uudelleen käyttää. Jotkut tosin tuntevat ne myös stressimuovina, kun niitä kiva puhkoa, tosin se on sitä pienempää kuplamuovia. Siinäpä kysymys ratkottavaksi. Siihen ei nyt valitettavasti saada ainakaan Elisalta suoraa vastausta.
Nick esimies Joonas Järvelä on motivoiva esimies työntekijöitä kohtaan, ymmärtää ettei asiat heti ratkea. Joonas on tosin jo lähellä eläkeikää eikä haluaisi näin ikävää juttu tutkittavasti vielä ennen eläkkeelle pääsyä. Hänen vaimonsa on päässyt eläkkeelle hoitajan työstä ja toki haluaisi, että mies jäisi jo pois työelämästä. Joonaksen toimintakulttuuri noudattaa seuraavia tapoja. Odottaa että tuloksia saadaan aikaiseksi, pyritään luomaan eri tutkinta linjoja heti alusta asti, jos yksi ei johda eteenpäin voi kuljettaa toista linjaa rinnalla. Joonas ja Nick kävivät tämän hetken tietoja läpi mitä oli saatavilla.
Tilanteen kuva oli aika sekava, kun uhreilla ei ole yhteistä historiaa tai muuta yhdistävää tekijää ainakaan vielä tässä vaiheessa. Se miten ja missä uhrit ovat kaasulle alistuneet on aivan mysteeri. Ainoa mikä tähän mennessä oikeastaan selvinnyt on kaasun nimi. Kaasua ei voi olla suurempia määriä kerralla muuten uhrien määrä olisi aivan jotain muuta. Miten kaasun täsmäiskut oikeastaan on toteutettu, siinäpä pulma.
”Missä nämä uhrit alistuivat kyseiselle hermo myrkylle”, raivosi ajatus Nickin päässä.
Aikajana aiheuttaa pään vaivaa ja miten se altistuminen tapahtuu. Jos henkilö saisi kaasun tapahtuma paikalla olisi asiaa ehkä helpompi pohtia, mutta kun aika määritelmä on yhdestä päivästä kolmeen päivään. Henkilö ehtii käymään monessa paikassa, kaupassa, töissä, harrastuksissa tai tehdä montaa muutakin asiaa kyseisessä ajassa.
Kaikki uhrit työskentelevät toimistotöissä, nyt ainakin oli ensimmäinen tutkintalinja mistä lähdettiin liikenteeseen.
Eivät johtotehtävissä tai muussa merkittävässä roolissa työelämässä.
Taululle Nick teki muistiinpanolappuja, mitkä olivat yhteistä ja mitkä eivät. Taustojen tutkimusta kyllä riitti, kun nykyisin tietoa saa niin paljon sähköisesti verrattuna entisiin aikoihin, kun kaikki paperi arkistossa. Tosin ei sekään auta on tullut Nickin todettu muutamissa aiemmissa tapauksissa.
Nick alkoi tutkimaan uhrien työpisteitä tarkemmin, kaikkien työpisteet olivat erinäköisiä. Jokainen uhri työskenteli omalla tyylillään, jotkut olivat pedantteja työpisteen järjestyksen suhteen toiset taas se ääripää. Työtehtävät tosin vastasivat toisiaan, papereiden kopiointia, postitusasiat, asiakirjojen kirjoittamista jne. Kirjoitus työt voi saman tien unohtaa, kun ei kirjoittaminen tapa, kai ajatteli hieman humoristiseen sävyyn mielessään. Vaikka sanotaan että sanallinen miekka on aika terävä. Postitusasiat, kirjeitä avataan, kirjeitä suljetaan. Kirjeen avauksella voisi olla jotain merkitystä, mutta eihän paperinen kirje pysty pitämään sisällä kaasua ainakaan teoriassa, kirjepommeja on kyllä tehty niin kauan, kun sen joku keksi.
Lyhyt kysele uhrien työpaikkoihin varmisti, ettei ole käsitelty ja tullut tai lähetetty muuta kuin paperisia kirjeitä. Kopiointityöt, papereiden lataukset, mustekasetin vaihdot, kopiohuoneen muiden toimistotarvikkeiden tilaamisen ja ylläpito. Pienellä silmäilyllä Nick katseli mustekasettien laatikoita ja niissä olevia mustekasetteja. Mustekasetteja on pakattu kuplamuoviin missä on isoja ilmakuplia, jotta tuote ei vahingoitu kuljetuksen aikana.
Hetken Nick ajatteli voisiko olla?
Ei se voisi olla vai?
Tuotteet tulevat kuitenkin tuotteen valmistajalta ja valitut tavaran toimittajat toimittavat tuotteen. Tämä selvisi lyhyellä tiedusteluilla kunkin kohteen toimistotarvikkeiden toimittajalta, kaikki vielä eri merkkisiä. Takaisin umpikujassa. Silti ajatus jäi vaivaamaan, nyt on selvitettävä kultakin työpaikalta kuka ja milloin oli vaihtanut kopiokoneen mustekasetit.
Kahdella paikalla uhri oli vaihtanut mustekasetin, yhdellä paikalla ei.
”Voi perhana”, ajatteli Nick.
Eikä kopiohuoneissa ollut valvontakameroita. Käytävillä valvontakameroita oli ja niistä ei ilmennyt poikkeavaa, henkilöt kulkivat kopiohuoneeseen ja pois sieltä. Muitakin henkilöitä liikkui käytävillä, toimistoväkeä, lähettejä, siivoajia ja huoltomiehiä. Ainostaan siivoajat kävivät muiden toimistoihmisten lisäksi kopiohuoneessa.
Siivous on ulkoistettu jokaisessa yrityksessä, tosin kameroista näkyi, ettei siivoaja näyttänyt samalta henkilöltä tosin kasvoista ei saanut selvää, kun jostain syystä siivoaja osasi välttää katsetta kameraan. Siivoajan tai siivoojien toimintaa on syytä tarkastella paremmin. Siivouskärryt, jätesäkin pidike, siivoukseen tarvittavia suihkepullolla, pölyhuiskia sekä erinäisen määrä siivousrättejä. Siivouksen aikataulu oli suunnilleen sama jokaisena siivouspäivänä, kolme kertaa viikossa.
Tosin eräs toimenpide aiheutti hämmennystä siivouksessa, kopiohuoneen kohdalla siivouskärrystä otettiin paketti, käytiin kopiohuoneessa ja samanlainen paketti laitettiin takaisin kärryyn. Videosta pystyi päättelemään, että kyseessä oli mustekasettien pahvinen pakkaus. Nickin ajatus maailma raksutti, voisiko tämä olla toiminta tapa.
Rikosteknisen osaston henkilön kanssa keskustelu piti tekotapaa mahdollisena. Ongelmana oli se, että ei ollut hermokaasua millä asiaa voisi kokeilla ja tai kuka sitä haluaisi kokeilla. Rikostekniikan kemistin kanssa puheista tuli ilmi, että tekotapa oli mahdollinen, mutta kaasua perinteinen muovi ei riittänyt, pintaa tai missä sitä nyt säilytettyyn niin olisi vahvistettava, jottei kaasu karkaisi muovin pienten huokaisten kautta. Saati miten sen saisi kaasutiiviiksi, kun lisähaasteen asettaa kaasun käyttäytyminen lämpöisessä ilmassa. Lisää avoimia kysymyksiä tuli sitä mukaa kun tutkimukset mukamas etenivät, Nickin mielestä koko tutkimus jurrasi paikallaan, kun ei ollut linjaa mihin suuntaan lähtisi tutkimusta viemään.
Valvontakameroiden tutkinnasta ei saatu irti oikeastaan selvää johtolankaa, paitsi että ehkä tarkemmin katsoen henkilön kasvonpiirteistä erottui erikoinen kauneuspilkku kasvojen vasemmalla puolella. Tutkittuaan muita kuvanauhoja ilmeni sama kauneuspilkku, vaikka henkilöllä oli erilainen tukan väri ja kampaus.
”No onhan tämä sentään jotain johtolangan tynkää”, liikkui Nickin mielessä. Nick lähti oikeuslääkäri Ritvan luokse purkamaan ajatuksen tuskia.
Kävellessään Ritvan luokse tuli Ritvan avustaja Saara vastaan rappusissa, molemmat tervehtivät toisiaan. Kohdatessa toisensa Saara hieman pyyhkäisi hiuksiaan sivummalle. Nick ei asiaa rekisteröinyt asiaan sen tarkemmin, mutta jäi hieman kenties hämillään tuijottamaan Saaran kasvoja ja lähinnä siinä olevaa kauneuspilkkua. ”What the hell”, melkein lipsahti suusta ulos Nick mielestä. ”Ei nyt tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, voi olla pelkkä sattuma” ajatteli Nick jatkaen rappusia alas.
”En tiedä huomasiko Saara katseessani outoa”, molemmat kääntyivät vielä katsomaan toisiaan rappusien ylä- ja alapäässä. Nick saapui Ritvan luokse ajatusten pyöriessä äskeisestä kohtaamisesta.
”Mitä tiedät avustaja Saaran historiasta” aloitti Nick saman tien nähdessään Ritvan.
”Mistä moinen avaus”, vastasi Ritva.
”Käyn kaikkia tutkinta linjoja läpi ja ilmeni eräs asia, jääkö tämä toistaiseksi meidän väliseksemme asiaksi” jatkoi Nick.
”Jää toki”, vastasi Ritva, olivathan he jo tunteet jo toisensa vuosia työn merkeissä. Tosin yksityiselämästä ei nyt aivan kaikkea oltu niin avoimesti keskustelu ajatteli Ritva mielessään, hyvä niin.
Nick kertoi lyhyesti mitä oli saanut valvontanauhoista selville ja kohtaamisesta Saaran kanssa äsken rappusissa.
”Okei”, Ritva vastasi lyhyesti Nickin kertomuksen jälkeen.
Ritva etsi Saaran tiedot, kertoi perusasiat syntynyt, koulutus, toisin sanoen ei mitään normaalista poikkeavaa, käynyt jopa armeijan, josta merkintä erikoistehtävissä siitä ei ollut tarkentavia tietoja.
”Töissä täällä nyt toista vuotta harjoittelussa liittyen lääketieteen opiskeluihin ja oli jostain syystä halunnut juuri tänne, minulle auttavat kädet olivat tarpeen, joten siihen suostui hieman tosin vastahakoisesti, kun ei ollut aiempaa mentorointi kokemusta”, jatkoi Ritva.
Nick alkoi tutkia tarkemmin Saaran taustoja, ei ilmennyt mitään uutta mitä Ritva ei jo aiemmin kertonut. Tosin tuo armeija tausta edelleen ei aukea, erikoistehtävissä.
Puolustusvoimilta ei saanut vastausta pelkän epäilyn johdosta, vaaditaan parempaa näyttöä, jotta he avaisivat henkilön palvelustietoja.
”Kauneuspilkku ei taida olla liian pätevä syy”, naureskeli Nick sisäisesti.
Nyt on varmaan hieman nollattava ajatuksen juoksua.
Siitä tulikin mieleen, että voisi lähteä kotia kohti ja nauttia vaimon kanssa seitin ohuet viinit hyvän ruuan kanssa.
Kamat kasaan, tosin pöytä jäi yhtä sekaisin niin kuin aina se on ollut ja ei muuta kuin keula kotia kohti.
Matkalla soitto vaimolle joka ilomielin suostui ajatukseen, vaikka oli arki kyseessä, oli häneltäkin ollut hieman kireä päivä kotona lapsen kanssa.
Joten pieni rentoutuminen tulisi tarpeeseen molemmille.
Taivaskin tuntui aukeavan vesisateelle, pieni sateen ropina yltyi kunnon vesisateessa samalla kun Nick pääsi kotiin kastuen juuri ennen kuin pääsi sisälle. Ilta sujui rattoisasti keskustellen Sinan kanssa päivä tapahtumista hyvän ruuan ja viinin kanssa. Joskus on niin hyvä vain saada asioita nollattua, vaikka tämäkin tapaus on vasta alkuvaiheessa.
Seuraava osa 23.2.2023
Leave a Reply