Osa 6.

Ritva ja Nick istuivat kuulustelu huoneessa hiljaa tuijottaen toisiaan. Nick aloitti kuulustelun perinteisen ohjeiden mukaisesti, nauhuri päälle, johon kerrottiin aika, paikalla olijat ja syy kuulusteluun.

”No niin aloitetaan, olemme täällä siksi että olet epäiltynä viime aikojen kaasuiskuista, joihin menehtynyt useampi henkilö, todisteet vahvasti viittaavat syyllisyyteesi. Tutkimukset ovat osoittaneet sen, että kaasun tekemiseen käytetyt välineet ovat löytyneet omistamastasi varastosta, hankinta ketju maahantuojasta luoksesi on näytetty toteen, esiinnyt valvonta kameroista kussakin rikospaikassa vale asuun pukeutuneena, muut pienemmät tekniset asiat esitetään oikeuden käynnin alussa”, piti Nick vakuuttavan oloisen aloituspuheen omasta mielestään.

Ritva hieman hymähti syytöksille asianajan ollessa hänen vieressään.

Ritvasta Nick pystyi aistimaan sen, ettei hänellä ollut enää pakotietä pois tästä tilanteesta, joten kysymys oli miksi?

Hetken ympärilleen tuijottelun ja hiljaisuuden jälkeen Ritvan avasi sanaisen arkkunsa, ”ei minulla oikeastaan ole mitään selkeää motivaatiota tai syytä tapahtuneille”.

Seuraavaksi Ritva pudotti ns. pommin pöydälle, ”minulle annettua elin aikaa jäljelle enintään maksimissaan puoli vuotta, haimasyöpä levinnyt laajalle etäpesäkkeineen, joten minulla ei ole mitään menetettävää syyllisyyden kanssa. Ei minulla ole lähiomaisia, jotka joutuisivat kärsimään siitä mitä olen tehnyt. Tiedän että aika jättää minusta ennen kuin edes oikeuden käynti alkaa. Halusin osoittaa, kuinka haavoittuvassa yhteiskunnassa me elämme, jossa kukaan ei ole turvassa. Mutta se että olenko yksin syyllinen näihin tapahtumiin, sen tiedon minä vien mukana hautaan”, lopetti Ritva ja sulki suunsa lopullisesti

Nick oli omasta mielestään aloittanut kuulustelun varsin ytimekkäästi, mutta Ritva vei asialta heti pohjan pois paljastuksellaan. Nickin valtasi epätiedon tunne siitä, että siitä onko Ritva yksin syyllinen vai oliko tuossa loppusanoissa mitään totuuden perää. Kuulustelu on lopettava pikaisesti.

”Lopetamme kuulustelun tähän”, Nick kertoi ajan vielä nauhalle sammuttaen samalla nauhoituksen. Koputus oveen ja Ritva saateltiin naispoliisin avustuksella takaisin pidätysselliin.

Voi helvetti jäi Nick miettimään kutsuen samalla esimiehensä Joonaksen paikalle kertoen sen, miten kuulustelu sujui ja mitkä olivat Ritvan viimeiset sanat.

Joonas esitti Nickille kysymyksen

”olisiko asia mahdollinen oikeasti vai oliko vain pirunmoinen vedätys”.

”En tosiaan osaa sanoa, kaikki mitä, miten olemme asioita tutkineet viittaavat siihen, että tekijöitä on vain yksi. Voi olla, että taustalla on vielä joku koska nyt tiedämme missä tilanteessa Ritvan terveystilanne on”, lopetti Nick lauseensa.

”Se että oliko Ritvalla tarpeeksi tieto taitoa suunnitella näin kieroja hermokaasun avulla toteutettuja iskuja, siihen minulla ei ole valitettavasti vastausta”, Nick jatkoi.

Nick sulki tapauksen kansion työpöydällä ja huomasi uuden tapauksen kansion pöydällä. Uusi uhri kuollut hevosen aiheuttamaan potkuun, siis voiko tämä olla enää sattumaan, kun aiemminkin oli vastaavanlainen tapaus missä ei ilmennyt tosin mitään poikkeavaa. Nyt kuitenkin rankan päivän jälkeen lähden kotia vaimon luokse. Autoon istuessaan hieman mietteliääni musiikin soidessa taustalla alkoi syntyä runoa jälleen.

Runo ”tunne iholla”

”rakkautta ei voi kirjoittaa sanoilla,

rakkaus piirretään kosketuksina iholle,

tunteiden sanottamattomin sanoin.

sydämen hiljaisin ajatuksin kuiskauksena

sinulle rakas rakkauden omalla kielellä”

Kirkossa urut soivat, papin johdolla hautajaisväki lauloi viimeistä virttä vainajan siunaustilaisuuden. Vainajan arkun kantajat nousivat virren loputtua ylös kirkon penkeistä. Astelivat rauhallisin määrätietoisin askelin arkun viereen, papin nyökkäyksen jälkeen kyykistyivät sen verran että saivat kantoliinat olalle. Nostivat arkun ja lähtivät urkujen säestyksellä kävelemään kohti kirkon ulko-ovea missä odotti kärryn arkun kuljetusta varten hautapaikalle. Hautajaissaattue seurasi arkkua ulos kirkosta.

Kulkue siirtyi papin johdolla auki kaivatun haudan luokse. Papin silmiin pisti jo kauempaa, kuinka kaksi korppia istui haudan havujen päällä. Pieni ajatus kulku mielessä, mitähän tuo enteilee, tosin siihen saatiin pian vastaus. Kantajan nostivat avonaisen haudan päälle asetetun puukehikon mikä oli koristeltu havuilla sivuun.

Poistuessaan yksi kantajista huomasi haudan pohjalla jotain poikkeavaa, aivan kuin siellä olisi näkyvissä osittainen tuoreempi kyynärpää. Siunausta suorittava pappi pyydettiin kohteliaasti hiljaisella pyynnöllä avonaisen haudan reunalle. Papin hieman hämmentyneen ilmeen jälkeen hän ilmoitti kohteliaasti hautajaisväelle tilaisuuden keskeyttämisestä esiin tulleen asian johdosta. Pappi otti tilanteen haltuun kertoen ”haudan hieman sortuneen, joten emme pysty valitettavasti laskemaan vainajaa haudan lepoon”. Pyytäen samalla arkunkantajia nostamaan havuisen kehikon takaisin avonaisen haudan päälle. ”Teemme niin että laskemme kukkaset kuitenkin kehikon päälle ja joudumme valitettavasti siirtämään vainajan takaisin kylmäsäilytykseen. Pyydän seurakunnan haudankaivajia parantamaan hautaan, jotta vainaja pääsee viimeiseen lepoon”, kertomatta koko totuutta hautajaisväelle tilanteesta. Pappi osoitti kovan luonteensa tilanteen hallinnassa.

Haudalla suoritettiin kirkolliset asiat loppuun ja hautajaisväki poistui hieman hämillään pois paikalta tilanteen johdosta. Pappi otti välittömästi yhteyttä kirkon suntioon kertoen tilanteen vakavuuden. Poliisin saapuessa jonkin ajan kuluttua paikalle pappi ja suntion kertoi tilanteen mitä oli ilmennyt haudalla. Poliisit nostivat kehikon pois ja pystyivät toteamaan saman tilanteen minkä kirkon väki oli kertonut. Rikostekniikka saapui myöhemmin paikalle, käytiin lyhyt keskustelu, miten hautausmaan osa saataisiin suljettua niin ettei uteliaita saapuisi lähistölle. Onneksi hauta oli uudella hautausmaalla ja näkyvyyttä ei ollut kirkon parkkipaikalle tai lähellä kulkevalle tielle. Suntio pyysi hätätyötä muutaman kirkon työntekijän sulkemaan uuden hautausmaan puomeilla, puomeihin saatiin jo valmiina olevia kylttejä hautausmaan kunnostustyö käynnissä ei pääsy alueelle.

Järjestely sopi myös tutkivalle rikospaikkatutkijalle, joten hautaa ei tarvinnut erikseen nauhoittaa mikä olisi tietysti herättänyt enemmän mielenkiintoa ihmisille. Rikostekniikan henkilö laskeutui haudan pohjalle ja alkoi varovasti tutkia mitä haudan pohjalla oli. Maa-aines otettiin talteen eri purkkeihin, kohta kirjattiin etikettiin, jotta voitiin tutkia mahdolliset johtolangat myös maa-aineksista. Hiljalleen alkoi mahdollisen uhrin jäännökset tulemaan näkyviin, illan pimetessä oli koko ruumis saatu näkyviin. Ruumiissa ei näkynyt selkeästi ulkopuolisen väkivallan merkkejä, ahtaasta haudasta huolimatta ruumis saatiin siirrettyä ruumispussiin. Nostokin sujui murheitta, tosin harvoin asia tehdään näin päin, että ruumis nostetaan haudasta pois ennen hautaamista. Ruumispussi lähti kuljetuksilla oikeuslääkärin tutkimuksiin. Haudan pohjalla oleva tutkija teki huomiona sen, että aiemmin haudatun arkun kansi oli alkanut mädäntymään. Maata oli alkanut valumaan sen verran että kyynärpää oli tullut näkyviin sateen viedessä maata alla olevaan arkkuun. Rikostekniikan tutkijat ilmoittivat, heidän työnsä on nyt tehty ja vainaja voidaan haudata hänelle kaivettuun hautaan kirkollisin menoin.

Pappi ja suntio kiittivät siitä, kuinka huomaamattomasti rikostekniikan henkilöt hoitivat vaadittavat tutkimukset arkaluontoisesta paikasta huolimatta. Oikeuslääkärin tutkintapöydällä ruumis odotti toimenpiteiden alkamista. Rintalastan avauksen jälkeen oikeuslääkäri totesi oitis keuhkojen viittaavan aiempiin hermokaasu uhreihin. Lisä löydökset myös antoivat osviittaa aiempiin tapauksiin. Suurempi ongelma oli selvittää uhrin kuoleman ajankohta.

Tämä uhri oli kuitenkin menehtynyt jo aiemmin, oliko tämä vielä tuntematon henkilö ollut kenties niin sanotusti koekaniini. Nick saapui työpaikalleen, uudelta oikeuslääkäriltä oli juuri tullut tieto uudesta kaasuun menehtyneestä uhrista. Ei muuta kuin saman tien oikeuslääkärin puheille tiedustelemaan tilannetta.

”Mitäs tiedämme uhrista tähän asti”, aloitti Nick.

”Se nyt on selvää, että tähän asti kaikki viittaa aiempiin uhreihin, mutta tämä on menehtynyt kuitenkin jo aiemmin”, totesi oikeuslääkäri. Jatkaen vielä, ”menee muutamia päiviä, kunnes saamme tarkennettua mahdollisen ajankohdan menehtymiselle ja varmistuksen kuolinsyyksi”.

”Mitä muuta tiedämme uhrista”, oli Nickin jatkokysymys.

”Uhri ei ole vielä alkanut vielä kovin paljon mätänemään, arvioisin että ollut kuolleena arviolta muutamia päiviä, jos ei ole säilytetty kylmässä, jolloin aikajanan määritelmä on hankalampi”.

”Nuorehko mieshenkilö, mustelmia nilkoissa ja ranteissa, ei päällisin puolin haavoja, erinäisiä naarmuja kyllä, vaikea sanoa onko tullut raahatessa, henkilöllisyys ei vielä tiedossa”, jatkoi uusi oikeuslääkäri.

”Voisiko olla epäonnistunut aikuisten leikki mikä mennyt pieleen”, pohti Nick ääneen.

”Mahdollisesti”, oli oikeuslääkärin vastaus.

”Ilmoita kun tiedät lisää”, sanoi Nick pois lähtiessä.

”Teen sen kun saan lisätietoa”, lopetti oikeuslääkäri.

Nick asteli takaisin työpisteelle pudistellen samalla päätään, tätäkö Ritva vihjaisi, että olenko ainoa tekijä. Nick asteli Joonaksen luokse antaen lyhyen selonteon.

”Aikajana on vielä hyvin epävarma koska uhri on todellisesti kuollut. Uusi oikeuslääkäri heitti ajatuksen pakastamisesta, jolla voidaan, sekoittaa aikajanan tulkitaan. Mutta kun Ritva ollut pidätettynä ja hauta kaivettu sen jälkeen eli meillä on siis mahdollisesti ainakin yksi avustaja tai itse päätekijä, on vielä ratkaisematta”.

”Voi helkutti”, tokaisi Joonas Nick lopetettua selonteon.

”Lisäksi meillä on tutkinnassa kaksi hieman outoa hevosen potkuun kuollutta henkilöä, liian samankaltaiset osumat saaneet, joten sekin herättää epäilyksiä”, jatkoi vielä Nick Joonaksen harmiksi.

Joonas mietti ääneen ”pitäisikö Ritvaa hieman kuulustella lisää asian tiimoilta”, asian pystyi melkein tulkitsemaan suoraan, että se oli käsky Nickille.

”Asiasta ei jäänyt epäselvää”, Nick, joka kuittasi asian, hoidan asian välittömästi. Ritva oli tällä hetkellä tutkintavankilassa syyttäjän toimesta. Tuntui että kuulusteluja tulisi useampia tutkinnan aikana, joten Joonas oli saanut sovittua syyttäjän kanssa sen, että tutkinnan ajan Ritva voisi olla poliisilaitoksen sellissä jo oman turvallisuuden vuoksi. Tutkintavankilan vangit, kun tiesivät, kuka sinne oli tullut niin vartijat eivät voineet taata Ritvan turvallisuutta ja eristykseen laitto ei tullut kyseeseen. Nick sopi tutkintavankilan kanssa Ritvan siirron poliisilaitoksen selliin.

Varmisti vielä sen, että hänen asianajajansa olisi myös saanut kaikki tarvittavat tiedot järjestelyistä, ettei asia olisi kaatunut mihinkään juridiseen seikkaan. Siirto ja tapaaminen onnistui jo seuraavalle päivälle, Ritva kuljetettiin laitokselle suoraan kuulusteluhuoneeseen. Nick oli hieman hermostunut asian suhteen, eikä halunnut tuoda sitä esiin. Ritva tosin tuntenut Nick jo niin kauan, että onnistuuko se. Nick asteli selliosaston hieman erikoisella värillä valittua käytävää kohti kuulustelu huonetta. Ennen kuin Nick ehti kuulusteluhuoneen ovelle törmäsi hän Saaraan. Saara vaikutti jotenkin poissaolevalta.

Nick kysyi Saaralta, ”mikäs meininki”.

Saara hieman mietteliäänä alkoi vastailemaan, ”kuulin että Ritvaa kuulustellaan uudestaan uuden tapauksen johdosta ja varmaan kysyt ruumiista löytyneistä mustelmista ym.”

”Niin oli aikomus”, vastasi Nick jatkaen samalla ”että onkos jotain uutta tietoa kenties näin viime tinkaan”.

”Et ole sitten tätä minulta kuullut”, aloitti Saara lauseen.

”Kerran kun olimme Ritvan kanssa töiden jälkeen muutamalla after work drinksulla niin ilmeisesti hän oli hieman vapautuneessa olo tilassa ja alkoi lirkuttelemaan minua kohtaan. Olet varmaan huomannut, että hän puhuu välillä ohi suunsa kuten kävi yhteisellä lounaalla päivänä eräänä”.

”Olen huomannut”, totesi Nick.

Saara jatkoi, ”eli siis silloin hän yritti vikitellä minua erinäisiin leikkeihin mukaan, ilmeisesti hieman kokeilla minun suuntautumistani seksuaalisesti. Hänen mielestään sidonta niin antavana kuin alistettuna on kiksejä aiheuttavaa sekä varsinkin jos saa vielä antavana osapuolena ruoskia tai sitoa toista. Eikä sekään ole leikin tiimellyksessä pois suljettu, mikäli voisi hieman aiheuttaa toiselle hengitysvaikeuksia esimerkiksi lievällä kuristamisella, saati käyttää muovipussia tai vastaavaa toisen hengityksen kevyessä salpaamisessa”, lopetti Saara kertomuksensa.

”Okei, ai näin ronskia meininkiä meidän vangittu oikeuslääkärimme harrastaa tai siis harrasti vapaa-aikana”, totesi Nick.

”Tiesitkö muuten Saara, että Ritvalla ei ole elinaikaa syövän jäljiltä enää montaa kuukautta”, jatkoi Nick.

”En ollut tietoinen”, vastasi Saara mukaumansa hämmentyneen oloisena, mutta jatkoi vielä että, ”halusi tuoda nämä asiat esiin, kun kuulustelet uudelleen Ritvaa”.

”Kiitos näistä tiedoista, saan uutta näkökulmaa asiaan, mutta Ritva ei sitä ruumista sinne vienyt avoimeen hautaan, kun istunut tutkintavankeudessa. Se tässä minua askarruttaa onko vielä uhreja ja kuka tai ketkä ovat rikoskumppaneita”, lopetti Nick lauseensa.

”Niin siinäpä mysteeri”, oli Saaran tyhjentävä vastaus.

Seuraava osa 18.4.2023


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *