Vartija avasi oven, huone oli vielä tyhjä. Hetken Nick kuljeskeltua edestakaisin pientä huonetta ovi avautui uudestaan, jolloin Ritva astui sisään avustajan kanssa. Molemmat loivat sanattomat tervehdykset katseillaan. Tuolit pitivät ominaiset kolinat, kun henkilöt istuivat pöydän ääreen. Ritvan käsiraudat kiinnitettiin pöydässä olevaan lenkkiin varmuuden vuoksi, vaikka ei ole kyse väkivaltaan taipuvasta henkilöstä. Nick aloitti kuulustelun kertomalla nauhalle molempien oikeusturvan vuoksi, ajan, päivämäärän sekä läsnä olevat henkilöt.
Nick aloitti, ”tutkimusten yhteydessä on tullut ilmi myös neljäs uhri. Kyseessä oleva uhri on tutkimuksissa todettu olevan oletettavasti ensimmäinen. Uhri löydettiin avonaisen haudan pohjalta hautajaisten yhteydessä. Henkilöllisyys ei ole selvinnyt, kadonneet käyty läpi eikä osuvaa henkilö osumaa ole. Edellisessä kuulustelussa annoit ymmärtää, että et välttämättä ole yksin. Viimeksi löydetty uhri on yritetty piilottaa tai voisinko sanoa haudata toisen vainajan kanssa, mutta sade teki tepposen ja paljasti uhrin”.
Ritva kuunteli edelleen ilme värähtämättäkään, asianajaja teki omia muistiinpanoja.
Nick jatkoi edelleen, ”ruumiista voitiin todeta myös sitomisen jäljet nilkoissa ja ranteissa. Kuoleminen oli seurausta hermokaasu aiheuttamisista oireista, eli keuhkojen niin sanottu tukehtuminen”.
Ritva oli kuunnellut Nick selonteon uudesta uhrista kysyen samalla ”miten tämä liittyy minuun”.
”Liittyy hyvin oleellisesti, kun tiedetään aiemmat uhrit ja miten ovat menehtyneet, poikkeavuuksia tietysti on sukupuoli ja sidontajäljet”, lopetti Nick lauseen.
”Silti miten se liittyy minuun, minähän istun täällä omassa pikku kopissa, miten saisin sen hautaan piilotettua”, Ritva sanaili hieman vinoilevalla äänen sävyllä.
”Sitä tässä juuri yritän selvittää” kuittasi Nick. Jatkaen samalla, ”kaikki todistusaineisto viittaa siihen, että olet osasyyllinen tapahtumaan. Olen saanut myös selville sinun mieltymyksesi tiettyihin seksuaalisiin asioihin”.
”Ai mihin viittaat”, kysyi Ritva jatkaen samalla, ”mitä sitten, jos on jotain erityisiä mieltymyksiä sun muuta seksielämässä”, lopetti Ritva.
”Tykkäät sitomisesta ja alistamisesta, kenties jostain rajummastakin” härnäsi Nick hieman Ritvaa.
”Oletko jotenkin kateellinen”, kuittasi Ritva.
”En tosiaankaan”, hymähti Nick. Asioiden keskustelu oli lähdössä hieman väärille raiteille, joten Nick sanoi ”pidetään pieni tauko ja jatketaan sen jälkeen kertoen nauhalle ajan ja tauon syyn”.
Nick poistui huoneen ulkopuolelle hieman vetämään henkeä miettien samalla, miten jatketaan. Muutaman edestakaisen kävelyn jälkeen päätti jatkaa samalla linjalla kuulustelua astuen takaisin kuulusteluhuoneeseen.
Nick istui alas tuoliin ja laittoi nauhoituksen päälle kertoen perusasiat ensimmäiseksi kuulustelun jatkamiseksi.
Saara oli puhunut ovelasti Nickille Ritvan mieltymyksistä. Nick poistuttua takaisin kuulusteluhuoneeseen jatkoi Saara kävelyä pitkin käytävää pieni virne suupielessä. Ei Nick arvaa kuka kaiken takana, ”kaiken takana on nainen” kuuluu erään laulun sanatkin. Saara jatkoi kulkuaan uuden oikeuslääkärin luokse, joka tutki vielä avonaisen haudan ruumislöytöä. Avasi oven ja tervehti iloisen sarkastisesti uutta oikeuslääkäriä, ”Moi olen Saara Tuhkavuori”.
Katse kääntyi ovelle tulijan suuntaan, vastauksena kuului, ”terve olen Kalle Perttunen uusi oikeuslääkäri”.
”Mukava nähdä täällä uutta verta kaiken tapahtuneen jälkeen”, vastasi Saara hieman vitsikkäästi.
”Mitäs on selvinnyt, kun vielä jatkat haudatun löydöksen parissa”, jatkaen Saara kysymyksellä.
”Minulla on nyt hieman epäselvää tästä ruumiista, kuoliko kaasuun vai onko tukehtunut jo ennen sitä”, vastasi Kalle Saaralle.
”Ai miksi epäilet kahta vaihtoehtoa”, kysyi Saara.
Kalle jatkoi, ”kurkunpäässä on sen näköisiä jälkiä, että tätä mieshenkilöä on kuristettu aika tiukalla otteella tai sitten tukehduttamiseen on käytetty jotain muuta esimerkiksi muovipussia tai vastaavaa. Silloin on puristettu tiukasti kaulan ympärillä, johon nämä jäljet viittaavat. Keuhkot on kuitenkin myös tukehtuneet kaasun johdosta. Kävi vain mielessä, että olisiko pussissa tai vastaavassa ollut hermokaasua, jolloin uhri olisi hengittänyt sekä kaasua että kuristettu yhtä aikaa”, lopetti Kalle esitelmän Saaralle.
Saara oli hieman hämmentynyt siitä, miten Kalle pystyi päättelemään tai arvelemaan noin perusteellisesti mitä uhrille on mahdollisesti tehty.
”Miten jatkaisin keskustelua”, ajatus pyöri Saaran päässä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Saara tokaisi lyhyesti Kallelle, ”aikas tarinan kehittelit”.
”Niin on”, vastasi Kalle, ”hieman omaperäinenhän tuo tulkintani on, mutta teoriassa mahdollinen. Ei varmaan missään ole vastaavaan törmätty, kaasua pussin sisään ja kuristetaan samalla, voisiko sairaampaa kidutusta tai oikeastaan suunniteltu murhahan tämä on, ei mene enää tappona. Tekotapa on todella harkittu”, totesi Kalle lopuksi.
”Onkos uhrin henkilöllisyys vielä selvinnyt”, oli Saaran jatko kysymys. ”Työn alla edelleen, kadonneiden listaa porukka käy läpi, ei ole vielä sopivaa löytynyt”, vastasi Kalle.
”Okei, jatkan tästä matkaa omalle työpisteelle”, Saara vastaili.
Kalle jäi vielä tutkimaan uhria Saaran poistuttua, ajatellen samalla miten Saara oli kuitenkin niin vähäpuheinen tapauksen johdosta. No ehkä hänellä vain huono päivä tänään.
Nick ja hänen vaimonsa Sina olivat tavanneet inter rail matkailun aikana, kun olivat nuoria ja seikkailunhaluisia. Ensi kohtaaminen oli Italian Genevenjärvem läheisyydellä. Molemmat olivat hieman eksyneen oloisia kysyessään toisiltaan tietä lähimpään tavernaan. Pienen tutustumisen ja keskustelun jälkeen jatkoivat matkaa yhdessä, joka jatkuu vieläkin. Sina on tällä hetkellä äitiyslomalla vakituisesta työpaikasta, hän työskentelee Hr assistenttina konsulttiyrityksessä. Sina rakastaa sitä miehessään kuinka runollinen ja romanttinen hän on vaikka työn kuva ei ole helpoimmasta päästä. Tällä hetkellä kotona olo pienen lapsen kanssa on parasta mitä tietää. Viime yönä tosin sattui koominen tilanne, kun Sinalla on tapana välillä kuunnella äänikirjoja, jotta saisi unenpäästä paremmin kiinni.
Nukahtaminen oli tapahtunut kesken kuuntelun ja unissaan oli alkanut asetella luureja Nickin päälle olettaen, että se olisi yöpöytä. Nick oli hieman hämmentyneenä herännyt kyseiseen tapahtumaan, kun oli tajunnut unen pöpperössä mitä tapahtui. Siinä vaiheessa ei naurulle veinannut tulla loppua, naurua riitti vielä aamukahvillakin yöllisestä tapahtumasta.
Nickin esimies Joonas lueskeli pöydälleen tuotuja raportteja tapahtumista. Silmäiltyään sivukaupalla olevia papereita alkoi Joonas miettiä sitä vaihtoehtoa, johdattaako joku tai jotkut henkilöt meitä tarkoituksella meitä ristiriitaisin tietojen kautta aivan väärille jäljille. Pirunmoinen sotkuhan tämä on, uhreja, epäiltyjä, johtolangat syyllisestä kuitenkin aika hatarat. Joonas soitti Nickin paikalle pieneen keskusteluun missä mennään.
Nick saapui paikalle, ”kysyen mitäs nyt”.
”Oletko sinä sitä mieltä, että meitä yritetään jatkuvasti johtaa väärille teille, meillä on ilmeisesti tapa, miten uhreja on niin sanotusti kaasuteltu, uhrien valinta tosin hieman epäselvä, kun ei yhtenäisyyttä, meillä yksi epäilty pidätettynä mutta silti joku jatkaa”. Joonas aloitti Nickille lyhyen selonteon.
”Olet kenties oikeassa, Ritva pitää meitä melkein pilkkanaan kuinka väärillä jäljillä olemme”, Nick aloitti.
”Se että luulimme että tekijöitä olisi yksi, voi heittää romukoppaan, uusin tai siis ehkä ensimmäinen uhria ei Ritva voinut viedä kaivettuun hautaan, kun on ollut kiinniotettuna”.
”Olet aivan oikeassa siinä suhteessa”, jatkoi Joonas, ”jatkaen onko ideoita tai mitään muuta ajatusta asian suhteen”.
”Pääni lyö kirjaimellisesti tyhjää tämän jutun kanssa”, vastasi Nick Joonakselle.
”Mitä emme huomaa tässä jutussa”, jatkoi Nick vielä Joonakselle.
”Mikä on tekijän ja tekijöiden motiivi, onko edes sellaista”, Nick pohti ääneen.
”Ritvan kuulustelussa ei ilmeisesti irronnut mitään uutta johtolankaa mitä voisimme tutkia”, kysyi Joonas Nickiltä.
”Eipä juuri, Saara tosin törmäsi minuun yllättäen käytävällä, kun olin menossa kuulustelu huoneeseen. Ei ole aiemmin ollut kiinnostunut keitä siellä kuulustellaan, kertoi vielä Ritvan mieltymyksistä erityisiin leikkeihin mitä harrastaa. Tuntui hieman oudolta siinä vaiheessa tuo avautuminen kautta vihjailu Ritvan suuntaan. Kun muuten ollut hieman eri linjalla suhtautumisestaan Ritvaan”.
”Miksi niin”, kysyi Joonas.
”Jotenkin tuntuu oudolta tässä vaiheessa kertoa Ritvan mieltymykset, kun olisi voinut pitää asiat omana tietona, kun Ritvalla ei tuota elinaikaa ole jäljellä kovin pitkään”, Nick saneli.
”Mitä tiedämme Saarasta muuten”, oli Joonaksen jatkokysymys.
”Selvittelin niitä silloin kun epäilin Saaraa siivoojaksi pukeutuneena. Armeija tausta oli hieman epäselvä, eivät oikein antaneet tietoja pelkän aavistuksen perusteella. Muuten ei oikeastaan mitään poikkeavaa tullut ilmi. Hieman hermostui, kun epäilin häntä tekijäksi, ilmeisesti oli myös avautunut Ritvalle asiasta saman tien, kun kävin Ritvan luona kuulustelun jälkeisenä päivänä”, lopetti Nick lauseensa.
Saaran siskopuoli oli tuskalady, katkeruus häntä kohtaa kumpuaa pitkän ajan takaa. Saara oli jäänyt siskopuolen jalkoihin asiassa kuin asiassa, kun perheen asioita järjesteltiin. Ollen aina se viimeinen kuka sai tavaroita tai huomioitiin. Ritva ei ollut tietoinen siitä, että Saaran siskopuoli oli häntä kiduttanut sillä tavalla, miten Ritva siitä nautti. Saaralle asian selvittyä oli Saaralle iskenyt mustasukkaisuus, hän oli kiinnostunut Ritvasta. Sehän ei sopinut, että siskopuoli oli myös mukana kuviossa. Saara pystyi pitämään asian salassa mikä oli hänen ja Tuskaladyn välinen henkilö historia.
Saara ja Ritva olivat päättyneet yhteisiin lemmen leikkeihin, kun olivat tutustumisen kautta ilmennyt sama suuntaus. Ajan kuluessa Ritva oli avautunut tilanteesta, kuinka hänelle tulee loppujen lopuksi käymään. Saaralla oli mieltymystä ollut olla niin sanottu kemikaali murhaaja kuka samalla tutkisi omia rikoksia, jolloin hän pystyisi sivusta seuraamaan kuinka asiat tutkinnassa etenee. Kemiaa opiskellessa oli tullut eteen artikkeli missä käsiteltiin pirullista hermokaasu mitä oli käytetty taistelukaasuna ensimmäisessä maailmansodassa.
Se oli tehnyt vaikutuksen, kun kaasun altistumisen jälkeen oireet tulevat vasta 24–72 tunnin kuluessa, joten aikajanan muodostaminen missä ja milloin tekisi tutkijalla haasteen. Saara oli saanut selville toisen uhrin asiakkaana olleen henkilön vaikeudet idän suuntaan raha-asioissa. Pienen lisäselvittelyn ja tiedustelujen jälkeen oli onnistunut tapaamaan Kelmi Hujalan, virolaisen välittäjän kuka lupasi järjestää tuotteen kuin tuotteen mitä ei perinteisistä myynti katalogeista löytynyt. Kaasua oli saatavilla tarvittava määrä millä saisi aikaan tapahtumia.
Suurempi haaste oli kuitenkin se, miten sitä piti käsitellä. Kaasun ominaisuustiedoista pystyi keräämään tarvittavat apuvälineet, jolla pystyi varmistamaan kaasu pysymisen hallitussa käytössä. Se miten saisi uhrit altistettua vaati hieman pohdintaa, mutta se oli ratkennut vahingossa, kun oli tilannut muuta tavaraa mitkä oli pakattu kuplamuoviin. Siitä syntyi ajatus laittaa kaasu mustekasettien kupliin, jotka olivat paljon suurempia kuin perinteisempi pikku kuplamuovi. Isommat kuplat varmistivat myös sen, että kun paketin avaa niin avaaja vaistomaisesti hajottaa myös muut isommat kuplat, jotta se mahtuisi paremmin roskiin. Tarvittiin vielä koehenkilö millä pystyttiin seuraamaan miten altistunut uhri käyttäytyisi. Ritvalla oli maassa luvatta oleva mieshenkilö lemmen lemmikkinä, häntä ei tule kukaan kaipaamaan kävi, miten kävi.
Saara oli saanut tehtyä kokeilut millä kaasun saati pidettyä muovikuplien sisässä, hieman joutui muovia vahvistamaan kemikaaleilla, jotta muovi ei laskisi huokoisista kaasua läpi. Ritva ja Saara sopivat koehenkilön kanssa hieman rajumman leikin mihin liittyi sidontaa ja pientä tukahduttamista muovipussi päässä sekä kuristamista. Koehenkilö sidottiin kiinni jaloista ja käsistä, siinä vaiheessa koehenkilö alkoi epäilemään, että on tiedossa jotain muuta. Koehenkilö sidottiin niin tiukkaan, ettei rimpuilulle jäänyt sijaa. Koehenkilön päähän laitettiin muovipussi, siinä vaiheessa uhri huomasi kuinka Saara ja Ritva laittoivat kaasunaamarit päähän. Koehenkilön pussi teipattiin kaulasta tiiviiden varmistamiseksi, pussiin asennettiin oikeanlainen teipin pala minkä läpi pystyi ruiskuun laitetun kaasun pistämään läpi, ettei pussi puhkea.
Koehenkilö pystyy hengittämään tietyn ajan pientä ilmamäärä pussin sisältä ennen tukehtumista. Saara ja Ritva seurasivat kuinka, ilma alkoi loppumaan pussin sisällä olettaen samalla, että hermokaasu oli jo päätynyt koehenkilön keuhkoihin. Joten pussiin tehtiin viilto, jolloin ilmaa alkoi virrata pussin sisälle, koehenkilö haukkoi ilmaa rajulla tahdilla.
Ilmaa saatuaan huutaen ”What the fuck you just did to me”. Ritva ja Saara katsoivat toisiaan hieman hymyillen kohauttaen samalla olkapäitä.
Välittäjän kautta oli hankittu myös hermokaasun mittaamisen tarkoitettu kaasumittari millä pystyttiin varmistamaan, ettei itse hengitä enää kaasua. Ilmassa ei ollut vaaran tekijää, joten naamarit, pystyi poistamaan. Nyt seuraamme sinua, miten kaasun vaikutus alkaa vaikuttaa sinuun, kello käy tokaisi Saara koehenkilölle.
Koehenkilö oli hieman hämillään siitä mitä tapahtui tai tulee tapahtumaan. ”Älä huoli, tiedämme kyllä mitä tapahtuu seuraavan pari päivä aikana”, oli Ritvan vastaus.
”Suljemme sinut tuonne huoneeseen, jossa voi nauttia loppuelämästä, on se sitten mukavaa tai ei”, Saara sanoi. Sekavan oloinen koehenkilö suljettiin huoneeseen, ovet lukittiin, huoneessa on valvontakameroita, jolloin voitiin seurata miten tapahtumat etenevät. Huone on rakennettu vanhaan hylättyyn rakennukseen muun laboratorion yhteyteen, erilleen varsinaisesta rakennuksesta.
Osa 8. 11.5.2024
Leave a Reply