Osa 10.

Taustojen tarkempi tutkimus toi päivänvaloon asian, joka sekoitti pakkaa lisäksi uudestaan oikein kunnolla. Saaralla oli siskopuoli, jonka kanssa oli tullut välirikko aikaa sitten, välirikko juontaa lapsuuteen ja sen aikaisiin tapahtumiin. Oli tullut ilmi, että siskopuoli oli suositumpi perheen sisällä asiassa kuin asiassa. Kaiken tämän lisäksi ensimmäinen uhri mikä löydettiin ulos ajon jälkeen pellolta, on tämä Saaran siskopuoli. Eli motiivi alkaa pikkuhiljaa näkymään horisontissa ainakin ensimmäisen uhrin osalta.

Toisen uhrin osalta motiivi epäselvä, uhrihan oli Nick vaimon Sinan serkku Hanna. Voi olla, että oli väärä uhri, kun oli tiedossa missä hän oli töissä. Kolmannen uhrin osalta motiivi myös hämärä, oliko vain isku työpaikalle, jotta kaikki voisi ollaan varpaillaan, että missä vaan voi kohdata vaaran jopa poliisilaitokselle. Sitten oli vielä haudasta löydetty, ilmeisesti koehenkilö siinä miten kaasu vaikuttaa, hänen henkilöllisyytensä jäänee aivan mysteeriksi. Nick alkoi tutkimaan mitä omistuksia löytyy Saaralta ja tämän siskopuolelta.

Siskopuolen omistuksesta löytyi yhteys siihen 50-luvun taloon minkä pihassa Nick oli aiemmin käynyt, mikä oli tällä hetkellä pöytälaatikko yrityksen nimissä, jonka jäljet johtavat Cayman veroparatiisisaarelle. Saaran äidin isä oli omistanut meijerirakennuksen, joka sekin on rekisteröity samalle pöytälaatikko yritykselle kuin 50-luvun talo. Saaran äidin isä oli iso patruuna Suomessa, omaisuutta jäi useamman miljoonan edestä, testamenttasi omaisuutta ilmeisesti omantunnon tuskissaan Saaralle, ketä oli hieman syrjitty lapsuudessa. Tämän jälkeen varat oli siirretty veroparatiisisaarelle.

Ritvan kuulustelu jatkui jälleen kerran uuden tiedon perusteella. Ritva kun oli ainoa henkilö, kuka edes jotenkin tunsi Saaraa loppujen lopuksi ja hänen toimintatapojansa. Nick kertoi ajan, paikan, syyn ja läsnä olevat henkilöt nauhalle, jonka oli käynnistänyt. Nick aloitti, ”olemme jälleen kerran täällä, kun olemme saaneet selville, että Saara ei edelleenkään toimi yksin. Koska sinä olet ollut vangittuna niin sinut voidaan laskea tässä tapauksessa pois laskuista. Sitä en tässä vaiheessa kerro miten asia on selvinnyt”, lopetti Nick. Ritva tuntui olevan haluton vastaamaan, kunnes avasi sanaisen arkkunsa.

”Minulla kun ei ole mitään menetettävää eikä ole vaikutusta tuomion pituuden, kun olen oman kuoleman tuomion jo saanut. Olen koko ajan olettanut, että toimimme Saaran kanssa kahdestaan, mutta pieni epäilys on kyllä ollut siitä, että mukana on vielä joku muu taho. Siihen en osaa vastata kuka tai keitä. Saara on niin fiksu, ettei kukaan usko kuinka älykäs hänen toimintansa on, tekohetkellä ajatus menee jo valovuoden edellä mitä tapahtuu seuraavaksi. Koelabrassa kun tehtiin, valitettava ihmiskoe oli hänen ajatuksensa jo niin pitkällä, että jos minä jään kiinni niin mitä hän siinä vaiheessa tekee.

Siihen en pysty vastaamaan missä hän nyt on, tai onko jo poistunut maasta”, lopetti Ritva. ”Mitä tarkoitit, kun hän siinä vaiheessa tekee”, kysyi Nick tarkentavaa tarkoitusta. Ritva katseli ensin seinille, sitten lattiaa, uudestaan seiniä ja katse kääntyi Nickin suuntaan vastaten. ”Koehenkilö piti pakastaa niin sanotusti pahan päivän varalle, luodakseen harhautuksen aika janaan. Epäilen että uusi oikeuslääkäri ei ole pystynyt selvittämään menehtymisen ajankohtaa”, lopetti Ritva lauseensa. ”Nick oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi, ”ei ole pystynyt, edes viikkojen tarkkuudella”.

”Aivan”, vastasi Ritva, jatkaen ”haluatko tietää koska se tapahtui”. ”Mistä tiedän, että puhut totta asian suhteen”, vastasi Nick. ”Et tiedäkään”, vastasi Ritva, ”mutta sen voin kertoa uskot tai et niin henkilö oli pakastettuna yli kolme kuukautta. Olin siinä vaiheessa saanut tiedon sairaudestani”, lopetti Ritva. Ritva jatkoi vielä, ”Saara tiesi jo silloin, että koehenkilöllä luodaan aikajanaan harhautus”. ”Siinä on kyllä onnistuttu”, vastasi Nick jatkaen samalla vielä kysymyksellä, ”missä se oli pakastettuna”. ”Siihen en osaa sanoa, kun Saara sanoi sen hoitavansa, minun kuolevan kuulemma ei tarvinnut tietää”, vastasi Ritva. ”Eli emme pääse asiassa mitenkään eteenpäin, Saara vedätti hyvin sinuakin Ritva”, sanoi Nick. ”Jep”, oli Ritvan vastaus jatkaen samalla, ”tämä oli tässä, viekää minut takaisin selliini”.

Pienen penkomisen ja soittelun jälkeen selvisi, ettei kyseisellä yrityksellä oli vielä kaksi asuntoa Suomessa. Toinen oli se osoite missä Saara asuu ja on kirjoilla. Toisen asunnon osoitteessa on jotain tuttua, hetkinen sehän on Ritvan osoite mihin olen hänet useamman kerran vienyt. Väestörekisteristä ja verottajalta vielä ajantasaiset tiedot Saarasta ja Ritvasta. Nick pohti sitä seikkaa, kun enemmän penkoo asioita niin sitä enemmän alkaa näyttää siltä, että Saaralla ja Ritvalla on kuitenkin jotain yhteistä.

Onko siis mahdollista, että he ovat kaksikko ketkä ovat touhunneet meidän silmien alla ja vedättäneet meitä jutun tutkimuksissa. Nick marssi Joonaksen luokse sulkien oven perässä, ettei käytävältä jäänyt kuuluville korville mitään tiedon murua. Nick selosti Joonakselle omistussuhteet ja kuvioit mitä oli saanut selville. ”No jo on suhdesoppa, vai mitäs muuta tämä vois olla”, kysyi Joonas Nickiltä. ”Minusta näyttää siltä, että Ritvalla ja Saaralla on muutakin yhteistä kuin työ”, vastasi Nick. ”Mistäs moinen päättely”, oli Joonaksen jatkokysymys Nickille. ”No, katsos kun molemmat puolustavat toistaan, Ritva asuu Saaraan linkitetyn pöytälaatikkofirman asunnossa.

Siitä muuten en ole saanut tietoa kuka tai keitä sen takana on. Lisäksi Saara on tullut Ritvan niin sanotun suosituksen kautta tänne työharjoitteluun. Molemmilla pääsy meidän tietojärjestelmiimme, siitä muuten kysyin ja it tuesta ilmoitettiin, että molemmat ovat aktiivisesti tutkineet tapauksien tietoja”. ”Ei se nyt ihan normaalia ole, että oikeuslääkäri tutkii missä vaiheessa tutkinta etenee, eikös hänen tehtävä ole vain tutkia uhri ja tehdä siitä tarvittava kuolinsyytutkimusraportti”, lopetti Nick. ”Aivan”, oli Joonaksen tyhjentävä vastakommentti.” Ehdotan että kuulustelet Ritvaa uudestaan asian suhteen”, ohjeisti Joonas Nickiä. ”Hoidan asian välittömästi”, vastasi Nick. 

Ritvan kuulustellaan uudestaan mahdollisten lisätietojen saannin toivossa. 

Nick ja Ritva tapasivat uudelleen kuulusteluhuoneessa.

Nick aloitti kuulustelun aloitustoimet kuten aiemminkin, nauhuri päälle, siihen aika, paikka ja henkilöt ketkä paikalla sekä tietysti syy kuulustelulle.

Nick aloitti kertomalla että ”oli saanut selville kuvion mikä on Ritvan ja Saaran välillä asunnoista lähtien itse työnkuvaan, sekä sen että molemmat ovat aktiivisesti seuranneet tapauksien kulkua, joista on jäänyt jälki järjestelmään. Tutkimusten todenmukaisuuden ja paikkansa pitävyyden oikeuslääkärin osalta olen teettänyt ristiin tutkimuksen uuden oikeuslääkärin toimesta. Siinä ei ole ilmennyt poikkeavaa sinun aiempiin tutkimuksiisi mitä suuresti ihmettelen”, lopetti Nick alkupuheensa.

”Minulla on kuitenkin ammattiylpeys mitä noudatan”, vastasi Ritva Nickin ihmettelyn aiheeseen. 

”Ai ammattiylpeys, silti ihmettelen mikset ohjannut tutkimuksia aivan muualle, kun ei kukaan olisi osannut epäillä sinun tutkimuksiasi, kun olet kuitenkin ollut täällä jo niin kauan töissä”, Nick jatkoi.

”Niin olisin voinut tehdä, mutta en tehnyt”, vastasi Ritva.

”Asia ymmärretty”, vastasi Nick, ”mutta miksi et tehnyt”, jatkoi Nick.

Ritva oli hetken hiljaa ennen vastaamista, ”niin miksi en tehnyt sitä ihmettelen itsekin”.

”Voidaan todeta, että syyllinen on tunnustanut, ettei ole muuttanut tutkimustuloksia muuttaakseen todisteita”, totesi Nick. ”Seuraava kysymys sinulle Ritva, mikä on suhteesi Saaraan työajan ulkopuolella”, aloitti Nick. ”Miksi niin”, vastasi Ritva. ”Asut Saaran omistamassa asunnossa, olet palkannut Saaran tänne”, jatkoi Nick.

”Tietääkseni Saara ei omista asuntoa missä olen vuokralla, vuokran maksan jollekin yhtiölle”, vastasi Ritva. ”Ai niinkö, etkö tiedä, että asunnon omistavan yhtiön takana on Saara ja kenties vielä muitakin henkilöitä”, jatkoi Nick. Hieman hämmentyneen oloiselle Ritvalle asia tuli ilmeisesti yllätyksenä. ”Ai on vai”, vastasi Ritva. ”Kyllä asia on näin”, vastasi Nick, jatkaen samalla” ettetkö ollut tietoinen asiasta, vaikka olette kuitenkin aika läheisiä”.

 ”Miten niin läheisiä”, tuhahti Ritva takaisin. Nick päätti kokeilla minkä vastauksen saisi Ritvalta,” on tullut myös ilmi, että olette erittäin läheisiä vapaalla, sanoisinko että olette olleet myös rakastavaisia”. Ritvan ilme naamalla meni tunteiden vuoristorataa miettien samalla mitä vastaisi. Ritvan vielä miettiessä vastausta Nick lisäsi vettä myllyyn, ”kuten aiemmin jo puhuimme, niin pidät sidonnasta ja alistamisesta sukupuolesta välittämättä. Menikö nyt leikit liian pitkälle mieshenkilön kanssa, joka löytyi haudasta”, Nick lopetti puheensa.

”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”, oli Ritvan vastaus. Saapui hetken hiljaisuus ennen kuin Nick jatkoi. ”Kiertelet vastauksiesi kanssa jatkuvasti”, totesi Nick jatkaen samalla, ”vastauksistasi voidaan päätellä, ettet kiellä suhdetta Saaraan”. ”Aiemmin on myös tullut esiin se, että olet ollut mukana näissä hermokaasu iskuissa. Miksi suojelet Saaraa, kuka ilmeisesti on kaiken takana”. ”Onkos teillä jotakin todistetta Saaraa kohtaan muka, pelkkiä olettamuksia”, vastasi Ritva. Nick mietti hetken, kun jatkoi, ”Saara peittelee hyvin jälkensä, ettei syyllisyys johda häneen, mutta meillä on todisteita, jotka löydettiin meijerirakennuksen vieressä olevasta kellarista.

Mutta tiedoksi että tutkijat selvittivät eka ansat ja mystiset ovien lukitukset, tutkivat tilat joka neliösentiltä. Löydettiin haudassa löydetyn uhrin DNA:n, sekä sinun ja Saaran DNA:ta. Eli voimme todeta, että olet toiminut Saaran kanssa yhdessä näissä rikoksissa, ja seuraava kysymykseni on missä on Saara”. ”Häneen ei ole saatu yhteyttä mitenkään”, lopetti Nick. Ritva huomasi Nick puheiden jälkeen tilanteen olevan ohi hänen ja Saaran osalta eli peli on pelattu. ”En tiedä missä Saara on ja jos tietäisin niin en kertoisi”, vastasi Ritva.” Asia ymmärretty, päätetään kuulustelu”, sanoi Nick ja kertoi ajan nauhuriin sammuttaen sen.

Juuri kun kuulustelutilan henkilöt alkoivat nousemaan ylös, alkoi Ritva käyttäytymään oudosti. Alkoi kuulumaan, kuinka Ritvan hapensaanti alkoi toisin sanoen loppumaan, kuulosti aivan kuin henkilö tukehtuisi. Samassa Ritva romahti lattialle ja alkoi sätkimään niin kuin tekisi kuolemaa. Muut henkilöt lamaantuivat hetkeksi ennen kuin tajusivat mitä mahdollisesti oli tapahtunut. Nick avasi Ritvan suun ja oli alkamassa antamaan tekohengitystä mutta suussa oli vaahtoa, joten siihen yritykseen ei edes Nick halunnut alkaa, kun tiesi mitä tapahtumia jutun asioihin voi liittyä. Nick huusi lääkintätaitoista henkilöä paikalle turhaan, Ritva oli kuitenkin jo menehtynyt.

Ritva siirrettiin välittömästi oikeuslääkärin luokse tutkittavaksi, jotta saataisiin selville kuolinsyy. Hermokaasun aiheuttamat kuolemat olivat kaikkien tiedossa ja pelättiin taas pahinta, kun henkilön oireet kuolin hetkellä siihen viittasivat. Nick ja kuulustelussa muut olleet olivat hieman huolissaan omasta tilasta, kun kyseessä oleva kaasu on niin petollinen, ettei tiedä missä ja miten siihen altistuu, saati että nyt Ritva on ollut vankeudessa. Joten heräsi tietysti kysymys missä, miten ja miksi.

Seuraavat tunnit olivat kaikille piinaavan pitkiä, kun odotusta kesti ja kesti kun oikeuslääkäristä ei kuulunut vielä mitään. Vihdoinkin puhelin pirahti ja Kalle oli luurin päässä. ”Nick tulisitko välittömästi luokseni”, sanoi Kalle puhelimeen. Nick päästi pienen paniikin omaisen huokauksen ensin ja vastasi, ”tulen oitis”. Nick lähti pelonsekaisin tuntein, sydän hakkasi matkalla Kallen luokse, tuntui kuin sydän halusi väkisin tulla rinnasta ulos.

Nick saapui Kallen luokse. Kalle näki jo kaukaa, kuinka pelokkaan oloisena Nick asteli hänen luokseen. ”Moron”, kuului Kallen suusta. Nick hieman hämmentyneenä vastasi samalla tavalla takaisin, ”Moron”.

Kalle aloitti ”voit huokaista helpotuksesta, Ritva ei kuollut hermokaasuun”. Nick päässä lensi välittömästi miljoona ajastusta siitä mitä pitäisi tehdä ennen kuolemaansa viimeisen noin 30 tunnin aikana. Kai tämä oli reaktio näinkin päin. Nick esitti kysymyksen Kallelle, ”mitä, miksi, miten, milloin”, tuli kysymyksien tulva oitis. ”Odota nyt hetki ja rauhoitu”, vastasi Kalle. Kalle jatkoi ”onko sinulle syanidi tuttu aihe”. Johon Nick vastasi, ”tiedän kyllä sen vaikutuksen”. ”Okei, Ritvan kuoleman syy oli syanidi myrkytys, syanidiampulli oli hammasimplantissa”. ”Mitäs helvettiä”, totesi Nick välittömästi.

Kalle jatkoi vielä, ”olet varmaan katsonut miljoona televisio sarjaa missä uhri menehtyy sekunneissa, kun myrkyn on saanut suuhunsa. Näin todellisuudessa ei ole, tietysti onhan se aika karmaiseva tapa kuolla. Hermokaasu minkä tapauksien kimpussa olemme olleet, niin syanidimyrkytys on samantapainen tapahtuma. Syanidi estää verenkiertoamme ja kehoamme saamasta happea, jolloin tietysti tapahtuu tukehtuminen. Kuolema kestää usean minuutin ajan, myrkky polttaa sisäkaluja.

Eli lyhyesti hidas ja varsin tuskallinen kuolema”, lopetti Kalle. Nick oli mietteliään oloinen hetken Kalle selonteon jälkeen. Kertoi ajatuksena sen jälkeen ääneen, ”eli Ritva oli ajatellut tai joku ajatellut hänen puolestaan ennen kiinnijäämistä, hänelle oli laitettu hammasimplantti mikä sisälsi syanidia. Ritva elinaika mitä sitä sitten olikaan jäljellä, oli tiedossa, tosin sekin oli tässä tapauksessa pitkää kuoleman tekoa. Eli jäisi kiinni tai ei, niin voisi tehdä niin sanotusti lopetuksen oman käden kautta, milloin vain”, lopetti Nick. ”Näin voidaan ajatella Ritvan tapauksessa, seuraava suuri kysymys tietysti on, että kuka sitä hankki, saati missä se on laitettu paikoilleen. Hampaasta pystyi sen verran tulkitsemaan, haavoista ynnä muista että on ollut jo jonkin aikaa suussa. Eli asioita on ilmeisesti ajateltu paljon aikaisemmin kuin mitä oletamme”, lopetti Kalle. ”Voi perkules sentään mikä jutun käänne taas vaihteeksi”, pääsi vihaisen äänen sävyn kera Nick suusta.

Osa 11 13.7.2023


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *