Osa 12

Nick ja Roosa tapasivat aamulla talousrikoksia tutkivan henkilön, kuka oli parhaiten perillä tutkittavan yrityksen asioista. Tai siis niistä asioista mitä oli tutkimuksissa selvinnyt. Tutkija esitteli itsensä Taneli Mäenpääksi, Nick ja Roosa kertoivat omat nimensä sekä roolit tässä tutkimuksessa. Taneli aloitti selonteon, ”Antti Korhosella on yritys nimeltä AK Kontissa Kotiin Oy, nimestä voitte jo päätellä, että kuljetusalalla pitäisi toimia. Näin ei kuitenkaan ole ollut kuin pääpiirteittäin.

Antilla on ollut yhteyden pitoa virolaiseen Kelmi Hujalaan jo useamman vuoden ajan. Aluksi heidän välisensä toiminta oli ollut lähinnä virolaisia tuotteita suomeen ja suomesta tuotteita viroon, selkeästi siis edestakaisin täysi lasti. Jossain vaiheessa toiminta alkoi saamaan rikosnimekkeitä täyttäviä aiheita. Kaikkea ei tietysti tullattu, rahtikirjoissa epämääräisiä merkintöjä ja niin edelleen. Aivan kuin aluksi kokeilivat miten viranomaiset seuraavat liikennettä. Sitä emme ole vielä pystyneet näyttämään toteen, että onko heillä luottohenkilöitä molemmissa tulleissa. Tulli ei ole saanut asiaan vielä varmuutta kummassakaan päässä. Jossain vaiheessa toimintaan alkoi ilmaantua myös aseita, joita tuotiin Viron kautta Suomeen katukauppaan.

He ovat keksineet konttien rakenteisiin jonkin ovelan välitilan mihin aseita ja kenties muitakin kiellettyjä asioita on siis mahdollista piilottaa. Näitä erikoiskontteja on ollut liikenteessä jo kenties pidemmän aikaa. Tullissa eräs alkoi ihmettelemään läpivalaisun yhteydessä kontin hieman poikkeavaa rakennetta. Konttihan yleensä valaistaan sivusta, mutta jotenkin päädyn rakenne poikkesi muusta rakenteesta. Kontin etuosaan oli tehty kapea välitila mikä oli kiilamainen. Seinämät ovat vielä tuplaseiniä välitilalla, välitilan sisällä on jokin kemiallinen aine mikä viittaa johonkin Bariumsulfaatin johdannaiseen tai vastaavaan. Se blokkaa tai vääristää röntgen säteitä, kun konttia läpivalaistaan antaen väärää tietoa sisällöstä. Autoja sillä siis ei pysty salakuljettamaan, mutta aseet tai muut pienet jutut ovat tulleet hyvin huoletta jo jonkin aikaa satamien kautta maihin.

Talousrikos osasto siis tutkii laitonta maahantuontia, kirjanpidon väärentämistä, kuittikauppaa, rahaliikennettä yleensä. Todisteita on kyllä saatu mutta vielä ei riittävästi”, lopetti Taneli selonteon. ”Siinäpä tuli kattavasti asiaa mitä tutkitte”, vastasi Nick. Nick vuorostaan kertoi suunnilleen saman litanian, miten oli Roosalle antanut tilanne katsauksen tutkinnasta heidän osaltaan. ”Kiitos tiedoista, mitenkä meidän juttumme sitten kohtaavat”, oli Taneli jatkokysymys. Nick aloitti, ”toinen meidän tutkittavista uhreista työskenteli Antin yrityksessä kirjanpitäjänä. Ennen kuin Hanna menehtyi hermokaasuun, oli hän vähän vihjannut minulle, että kaikki mitä yrityksessä tapahtuu ei kestä päivän valoa. Voisiko olla niin että Hanna tarkoituksella altistettiin hermokaasulle. Olisiko Antti kenties saanut jostain vihiä, että tutkinta olisi käynnissä tai alkamassa. Mahdollinen todistaja pitäisi siinä vaiheessa hoitaa pois tieltä”, lopettaen teoriansa asiasta.

Saara asteli kohti turvatarkastusta, riisui tarvittavat metalliesineet muovilaatikkoon. Käveli turvatarkastuksen läpi, laite näytti vihreää valoa. Saara keräsi esineet muovilaatikossa jatkaen matkaa kohti pubia ottamaan yhden perinteisen lähtö oluen ennen koneeseen nousua. Saara istui pubissa vapaalle penkille samalla silmäillen ympärilleen. Ei epäilyttävän näköisiä henkilöitä hänen mielestään, että häntä seurataan. Saara oli hyvin otettu siitä, että Ritva otti syyt niskoilleen viimeiseen asti. Mutta rikoksia tutkiville henkilöillä ei ollut aavistustakaan kuka on mystisten hevosenkenkien uhrien takana. Saati mitä pirullista hän on vielä suunnitellut vielä, kun hän palaa pienen hiljaiselon jälkeen. Olut oli juotu loppuun, lentolipusta vielä tarkistus lähtöportin numerosta. Numero tarkistettu, opastuksista löytyi oikea suunta portille.

Vielä viimeinen lentolipun tarkistus portilla ja koneeseen nousu on varmistettu. Saara istui omalle paikalle, hymy levisi kasvoille, kun koneen ovi suljettiin ja lähtövalmistelut alkoivat. Kone alkoi rullaamaan kiitotielle, kapteeni ilmoitti vielä henkilökunnalle viimeiset ohjeet. Moottorien äänet kovenivat ja kone lähti liikkeelle nousten ilmaan.

Taneli kertoi yhden tärkeän asian vielä mikä vielä linkitti näitä uhreja enemmän yhteen. ”Yksi uhreistahan oli täällä töissä, Elisa”, aloitti Taneli. Nickiä asia hieman hämmensi vastaten varovasti, ”niin oli”. ”Okei jatkan”, vastasi Taneli, ”Elisa teki muun työn ohella meille muutakin kuin mitä hän tällä osastolla teki”. Nick vastasi, ”itse asiassa en tiennyt kovinkaan hyvin sitä mitä Elisa täällä teki tai minkä parissa työskenteli, kun olimme hieman eri työryhmässä”. ”Jatkatko”, pyysi Nick Tanelilta. Taneli jatkoi, ”kuten aiemmin kerroin niin tutkimme Antin yritystä, olimme kaivanneet hieman lisäapua tekemään toimistolla tapahtuvaa tietojen hakua”.

”Elisasta olin saanut kautta rantain tietoa, että hän olisi kiinnostunut tekemään hieman lisätöitä, kun ei ollut kotona perhettä odottamassa. Joten hän teki meille tausta tutkimustyötä Antin ja Kelmin välisistä asioista”, lopetti Taneli. Nick oli hetken hiljaa mietteliäänä, aloitti asian, ”pikkuhiljaa vaikuttamaan siltä, että kuitenkin kaikkien uhrien välillä on yhteys. Aluksi luulimme, että Elisa oli vain niin sanottu vahinko uhri, mutta tämä tuo asiaan uutta valoa ja tutkintalinjaa”, lopetti Nick. ”Aivan”, vastasi Taneli. Nickin seuraava kysymys Tanelille oli, ”saiko Elisa selville jotain oleellista, kun päätyi uhriksi”. ”Olemme käyneet Elisan tekemiä tuloksia läpi, kun saimme tiedon siitä, että Elisa joutui uhriksi”, vastasi Taneli.

”Kuten aiemmin puhuin niistä mystisesti rakennetuista konteista, Elisa oli saanut vihiä joltakin tor kanavan keskustelusta siitä, että konttien sisällä olisi tuotu Suomeen jotain erityisen vaarallista kemikaalia. Nyt näyttää siltä, että kyseessä oli iskuissa käytetty hermokaasu”, lopetti Taneli kertomuksen. Nick jatkoi, ”saimme selville myös, kun teimme tutkimuksia Saaran veroparatiisi yhtiön omistaman meijerirakennuksen yhteydessä löytyneitä juttuja. Niihin tiloihin mitkä siellä oli tehty, rahalla ne tehtiin. Ovien avausmekanismit, saati ansat oli tehty niin nerokkaasti, etten yhtään ihmettelen, jos kontin suunnittelija on sama persoona.

Hermokaasu kuljetus, levitys, konttien välitila aineen käyttö viittaa myös siihen, että kemia on aika tavalla myös hallussa. Tuskin yksi henkilö siihen pystyy. Eli onko meillä yksi tuntematon kemisti, kuka pystyi estämään, ettei hermokaasu kiehu, kun sen kiehumispiste oli vain plus kahdeksan astetta ja reagoi vasta sitten kun kupla puhkaistaan, yksi tuntematon mekaniikkaa ja rakenteita tunteva henkilö sekö rahoittaja, joka nyt ilmeisesti on Saara”, lopetti Nick. ”Ilmeisen oikeassa olet”, vastasi Taneli, ”lisäten vielä, että tämä tapaus mitä me tutkimme alkaa hiljalleen olemaan aika iso ja vakava asia meille kaikille”. ”Niin olemme kyllä aika tapauksen äärellä, odotas kutsun Joonaksen myös paikalle”, jatkoi Nick. Nick haki Joonaksen paikalle, Taneli ja Nick kertoivat tilanteen Joonakselle.

Isku ryhmä oli ryhmittäytynyt Saaran asunnon läheisyyteen valmiina tekemään rynnäkön pidätystä varten. Ryhmän johtaja tiedusteli tarkkailijoilta tilanne katsausta. Kaikilta kolmelta tuli vahvistus, ettei liikettä ole havaittu. Ryhmän johtaja antoi käskyn rynnäkölle asuntoon. Eteneminen tapahtui kolmen parin muodostelmassa seinien vieressä, noustiin rappuset ylös. Oikea ovi löytyi ohjeen mukaisesti, ensimmäisen parin tehtävänä oli murtaa ovi siihen tarkoitetulla muurinmurtajalla.

Ryhmän varusteisiin kuului kaasunaamarit, kun oli tiedossa mitä yllätyksiä on epäillyn jäljiltä todettu. Ovi murrettiin yhdellä voimakkaalla heilauksella, samassa kuului huuto ilmoille, ”poliisi”. Ryhmä eteni nopeasti sisälle, pieni asunto oli nopeasti tutkittu. Asunto todettiin tyhjäksi, kaasumittarit eivät hälyttäneet ilmassa kaasuun viittaavaa. Ryhmän johtajalle ilmoitettiin, että kohde varmistettu, joka ilmoitti rikostutkijoille, että voivat mennä tutkimaan asunnon. Tekniikan ryhmä saapui asunnon ovelle, totesivat että on voimalla menty sisään. Tarvittavien varusteiden pukeutumisen jälkeen alkoi asunnon tutkiminen. Aluksi oli selkeästi todettavissa, että asunnosta oli lähdetty nopeasti ja otettu ilmeisesti mukaan vain oleellinen mitä kevyt matkavarustus tarvitsee.

Kun oli tiedossa se mitä mistä asunnon asukasta epäiltiin, tutkijat noudattivat tiettyä varovaisuutta aina kun avasit kaappien ovia. Aiemmissa tutkimuksissa oli tullut eteen ovelia ansalankoja, kun ovia oli auottu. Joten jokaisen oven avaaminen tehtiin tietyllä tavalla etsien ansalankoja. Kolme tutkijaa saivat kaikki ovet auki ilman yllätyksiä, joten voitiin todeta, ettei asunto ollut ansoitettu vai oliko todella kaikki niin selkeää. Kun eräs tutkija avasi edestä täytettävän pyykinpesukoneen luukun mihin laitetaan pyykinpesuainetta, kuului outo naksahdus ja jotakin tippui koneen sisällä.

Osa 13, 13.9.2023


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *