Osa 18

”Tuota en osannutkaan ajatella että heitä olisi useampi, vastasi Nick. Reijo jatkoi vielä ajatusten jakoa,

”se kuka ohjaa tätä kaikkea niin hänellä pitää olla pääsy kaikkiin tiedostoihin, heitä ei voi olla montaa ja sen lisäksi joku tekee niitä likaisempia töitä hänen käskystä”.

Reijo esitti seuraavan kysymyksen Nickille,

”kerro minkälainen ryhmä on ympärillä, lyhyesti kiitos”.

”Okei”, vastasi Nick.

”Joonas johtaa kaikkea, melkein jo eläkkeellä, ei hoputtaja, vaatii kuitenkin tuloksia, toivoo useampia tutkimus linjoja. Sitten on Roosa, tullut vasta, tausta vaikutti olevan kunnossa, ei ole siis ollut mukana koko ajan, kuten ei myöskään Kalle, joka on uusi oikeuslääkäri.

Risto kuuluu myös ryhmään, hoitaa lähinnä tutkinnat mitä löytyy arkistosta ja verkostosta. Pauliina hoitaa juoksevia asioita, mitä nyt sitten tarvitaankaan. Mikko tekee kenttä tutkimuksia, ollut mukana alusta asti. Saaran ja Ritvan asiat jo tiedätkin, he ovat jo pois kuvioista.

Saaraan liittyen en muuten missä tällä hetkellä oleskelee, oudon vihjeen kyllä jätti, että on silti läsnä. Sekin minua häiritsee, kun häneltä oikeudet poistettiin niin silti pystyi olemaan askeleen edellä. Sen takia olen alkanut epäillä että sisäpiirissä on joku, tai jotkut, ei siis hajuakaan”

Lopetti Nick muka lyhyen henkilö esittelyn Reijolle.

”Okei”, vastasi Reijo, mietti hetken ennen kuin jatkoi.

”Kuules ny Nick kun kaikki tieto löytyy koneelta ja eri tietolähteistä. Periaatteessa kuka vain löytää sen tiedon mitä haluaa, kun vain osaa etsiä. Ennen hyvinä aikoina hakattiin paperia niin perkuleesti ja ne arkistoihin mappeihin. Pitäisikö sinun, ja nyt ilmeisesti näiden kahden uuden Roosan ja Kallen kanssa siirtyä perinteisiin papereihin ja luoda joku koukku mihin teitä seuraava henkilö jäisi kiinni, eli teette hieman väärän suuntaa johdattelevan tutkimuslinjan ja katsotte kuka tai ketkä sinne suuntaan lähtevät”.  Lopetti Reijo katsoen samalla Nickin reaktiota asiaan.

Tämä oli siis Reijon ajatus mikä tuntui Nickin mielestä kiinnostavalta eikä ollut heti tullut mieleenkään. Paperilla oikeat tiedot ja koneelle hieman eri suuntaan vievät tiet. Ei tosiaan voinut olla miettimättä sitä, että sähköisesti tosiaan tieto on kaikkien saatavilla, jos se on paperilla niin vain lukemalla sen saa selville. Päädyttiin ettei tietoja lisätä verkkoon, verkon tiedot asioista poistetaan jonkin ajan kuluttua kaikkien näkyviltä. Vain teksti ”tiedot salaisia tutkimuksellista syistä” jätettiin kansion etulehdelle. 

Potilas makasi sairaala vuoteella, sairaalan henkilökunnan hoitaja oli suorittamassa päivittäistä kontrollikäyntiä potilaan luona. Tehdessään merkintöjä potilaskertomukseen, huomasi että potilas alkoi yllättäen heräilemään. Herääminen oli kuitenkin poikkeuksellisen yllättävä, koomassa oloa oli kuitenkin kestänyt yli vuoden. Hoitaja seurasi vielä hetken tilannetta, että herääkö potilas ennen kuin kutsuu lääkärin paikalle.

Potilas jatkoi heräämistä, joten lääkäri kutsuttiin myös paikalle. Lääkärin saapuessa paikalle oli potilas jo avannut silmänsä. Katseesta näki oitis, että hämmennyksen tila oli suuri, mitä, missä olen. Lääkäri odotteli rauhassa, miten potilaan herääminen edistyy. Kuitenkin pienen seuraamisen jälkeen potilas sulki uudestaan silmänsä. Alkoi kuulumaan rauhallinen nukkuvan henkilön ääni.

”Seurataan ja odotetaan miten tilanne kehittyy”, sanoi lääkäri hoitajalle. Hoitaja nyökkäsi ymmärtäen asia. Hoitajien vuoronvaihdossa raportoidaan potilaiden tilanteet läpi. Yövuoron tullut hoitaja teki normaalia hoitokierrosta ja huomasi että koomapotilas oli herännyt uudestaan. Hoitaja lähestyi potilasta, jonka katse oli suuri tyhjyyden kysymys. Hoitaja kutsui päivystävän lääkärin paikalle, lääkäri saapui hetken päästä. Tutki valolla potilaan silmiä jotka reagoivat valoon.

”Tervetuloa takaisin Nick”, kuului lääkärin suusta.

Ensimmäisen kirjan viimein osa 1.4.2024


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *